Minttu sekä Ville LOPPUUNMYYTY

Elokuvista, ja Tv:stä tutut, Jussi- sekä Venla-palkitut teatterinäyttelijät Minttu Mustakallio ja Ville Virtanen tuovat improvisaatioduettonsa yleisön iloksi myös Brysseliin!

 Kokoillan improvisoidussa iloittelussa näyttelijät keksivät yleisön antamista aiheista hetkessä erilaisia sketsjä, tarinoita, runoja, laulunumeroita, puheita ja näytelmäkohtauksia. Minttu sekä Ville näyttelevät illan kaikki hahmot ja biisit itseään säästämättä, ennalta suunnittelematta, käyttäen eri improvisaatiotekniikoita. Käsikirjoitusta ei siis ole, Minttu sekä Ville toimivat tiiviissä vuorovaikutuksessa yleisöön. Aiheet tehtäviin kysytään katsojilta, mutta aktiivista osallistumista ei vaadita. Mukana saa olla ja aiheita huikata lavalle – Minttu sekä Ville hyppäävät hetkeen, katsoja saa nojata penkkiinsä ja rentoutua, mukaan teatteriin tarvitsee ottaa vain avoin mieli. Ilta on kevyt, ja naurulta voi tuskin katsomossa välttyä kukaan!

 Lavalla Minttu sekä Villen seurana säestämässä toimii huippumuusikko Samuli Laiho, jonka avulla improvisaatioillan aikana kuullaan myös esityshetkellä sävellettyjä lauluja eri tyylilajeissa, sekä musiikkia eri puolilta maailmaa, eri kielillä ja sävellajeissa. Mikä parasta, yleisön musiikkilajitoiveet toteutetaan ja toiveita saa huudella lavalle!

Kesto 45 min + 45 min + väliaika.

Hinnat:
- jäsenille 10 euroa, jolla saa juomalippuja. 
- ei-jäsenille 35 euroa, sisältäen vain sisäänpääsyn.

Huom! Tapahtumapaikalla maksu vain käteisellä!

Maksu Suomi-Klubin tilille:
BE43310038131901
SWIFT/BICC: BBRUBEBB
Viitteeksi: Minttu sekä Ville

Juomalippuja myydään myös ovelta.